sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Takkaa ja sähköjä

Tällä viikolla muurari on ahkeroinut raksalla ja sähkärikin kävi päivän touhuamassa. Takka alkaa olla hormia vaille valmis. Pistorasiat ja lattialämmityksen säätimet alkavat olla paikoillaan, samoin ulkovalot, ja pari helmitaloilta tulevaa sisävaloa ovat jo löytäneet paikalleen. Niin ja ovikellokin toimii :) Myös pellitykset ovat viittä vaille valmiit. Putkari taasen sairastui eikä tullutkaan, mutta tulevana tiistaina on uusi yritys sen suhteen.

Itse on juostu rautakaupoissa miettimässä saunaa ja keittiön matalan seinän viimeistelyjä... vaikeaa vaikeaa... Kiuas vihdoin saatiin hankittua. Iki kiukaan pilarimalli nyt raksalla odottaa. Valaistuskin päätettiin, ja valokuitusetti saunaan hommattiin, eli josko tähtitaivas saunaan askarreltaisiin.
Kaikki listat odottavat myös jo tontilla pääsyä omille paikoilleen. Kattolistojen parissa väkersin itse muutaman päivän, eli kun ei mieluista listaa löytynyt tähän hätään valkolakattuna, niin lakkasin ne itse. Mies ja isäni väkersivät keittiön välitilan kimpussa ja sekin on viimeistelyä vaille valmis.
Tältä näytti takka ensimmäisen kuorimuuraus päivän jälkeen

ja tältä kolme kuorimuurauspäivän jälkeen :)

Muuttoon toivottavasti on aikaa maksimissaan 3-4 viikkoa, mutta viimekädessä muuttopäivä on paljolti kiinni siitä miten saamme helmitaloilta sähkäriä, putkaria ja iv miestä raksalle.

Ensi viikolla ohjelmassa on saunan tekoa, kylppärin kodarin ja wc:n kalusteiden asennusta, sekä viimeistelyä siellä täällä ja tuolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti