sunnuntai 29. marraskuuta 2015

1. Adventti


Niin se vain on täällä, ensimmäinen adventti ja iloinen joulunodotus voi virallisesti alkaa. Eilen perheen kanssa pohdittiin miten tylsää olisi jos joulu tai muut juhlapyhät vain tupsahtaisivat "tyhjästä" ilman odotuksen ja valmistautumisen tuomaa kutkutusta, eihän tuo silloin tuntuisi ollenkaan samalta. Kyllä varmasti ainakin meidän perheessä vähintään puolet joulun riemusta tulee juurikin tästä odotuksesta ja perinteisistä jouluvalmisteluista.


Yksi meidän joulun jokavuotisista perinteistä on partiolaisten joulukalenterit. Sen saa lasten onneksi avata jo 1. Adventtina. Luukun sisältökin on joka vuosi niin ihanan perinteinen.


Kävimme myös katsomassa paikalliset joulukadun avajaiset, nekin perinteisesti täällä aina ensimmäisenä adventtina.


Vielä kun saataisiin vähän lunta.

Ihanaa joulun odotusta jokaiselle

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Joulukalenteri lapsille

Joulu se hiipii mieleeni päiväpäivältä enemmän ja enemmän. Lasten tämän vuotinen joulukalenteri yllätyksineen alkaa myös jo olla melko lailla kasassa. Meillä on lapsilla perinteisesti jo monta vuotta ollut käytössä Mailegin tonttukalenterit, joiden taskuihin ja koukkuihin me vanhemmat olemme ideoineet yllätyksiä. Toisinaan yllätykset ovat pieniä tavaroita, kuten legoja tai muita lelufigureita, makeita yllätyksiä tai nykyään entistä enemmän yhdessä tekemistä. Viimeksi  mainitusta esimerkkinä vaikkapa askartelutarvikkeita joista yhdessä näperellään jotakin tai vaikkapa lupaus piaparkakkujen leipomisesta höystettynä uusilla muoteilla.
Yllätykset paketoin pieniksi paketeiksi ja vaikka Mailegin "luukut" onkin valmiiksi numeroidut, niin minusta on ollut mukava laittaa myös pakettien päälle luukun numero, jolloin pysyn itsekin paketoidessa paremmin perillä mikä paketti millekin päivälle kuuluu. Tänä vuonna silmiini osui ihastuttavat valmiit kuvat, jotka voit itse tulostaa netistä ja halusin niistä tulla teillekin vinkkaamaan.
Kuva: Sally Payne (Klik here)

Tulostin kuvan valmiiksi tarrapaperille, mutta onnistuu yhtä hyvin, jos tulostat kuvan paperille ja liimailet yllätyspakettien päälle.

Onko teillä tapana tehdä lapsille kalentereita ja mitä yllätyksiä niistä paljastuu?