maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 21.luukku: porotikkarit

Askarreltiin tänään lasten kanssa pikkuviemisiä kavereille, kun huomenna on täällä lasten viimeinen koulupäivä ennen joululomaa. Mietittiin, että mitä tänä vuonna keksitään ja lopulta törmäsimme porotikkareihin, joissa siis punakääreinen tikkari toimittaa poron nenän virkaa.

Tulostin täältä klik klik kaavat, jotka kopioimme kartongille ja loppu olikin vain leikkaamista, liimaamista ja koristelua. Helppoa, edullista ja hauskaa puuhaa.



Keitttelimme myös ensimmäisen erän maitosuklaa fudgea ja sitäkin päätyi jo ystävien yllätyksiin. Josko vaikka fudgereseptiä löytyisi huomisesta luukusta. 


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 20.luukku: Saaristolaisleipä ja kylmäsavuporomousse

Pidän itse kovasti saaristolaisleivästä ja monena vuonna on moista herkkua pitänyt itsekkin yrittää tehdä, vaan aina se on jäänyt muiden kiireiden viedessä mennessään.

No tänä vuonna päätin yrittää ja täytyy kyllä sanoa, että jatkossa nämä kyllä tehdään joka joulun alla meilläkin. Super helppoa ja niin hyvää. Melko aikaa vievää tosin, jos kohotus ja paistoaika lasketaan mukaan, mutta aktiivista valmistusta nämä eivät juuri vaadi.

Leivät tein tällä Hellapoliisin ohjeella:

1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl tummaa, tai leipäsiirappia (oikein makeasta leivästä pitävä voi lisätä siirapin määrää vielä desilitralla)
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnä-, tai ruisleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauohaja

leivän voiteluun:

1 rkl siirappia
3 rkl vettä

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva.Lisää siirappi, kaljamaltaat, leseet, ruisjauhot, suola ja vehnäjauhot.Anna kohota noin 1 1/2 tuntia.
Voitele leipävuoat voisulalla tai margariinilla.Jaa taikina kolmeen reilu litran vetoiseen leipävuokaan.Paista 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla 2 tuntia.Voitele paiston loppuvaiheessa leivät siirappi-vesiseoksella.Kumoa ja jäähdytä liinan alla.Parhaimmillaan leipä on seistyään viileässä kahdesta kolmeen päivään.


Olin ajatellut tehdä nämä paperisiin leipävuokiin, mutta nehän oli tietenkin tässä kohtaa kaupassa loppu, joten oli tyytdyttä folioisiin, mutta hyvin ne paistuivat näissäkin.





Osa leivistä päätyy läheisille lahjaksi


Tein leivän kaveriksi myös savuporomoussea. Katselin tähänkin erilaisia valmiita ohjeita, mutta mikään niistä ei sellaisenaan iskenyt, joten kokeilemalla mentiin ja tällaiseen reseptiin lopulta päädyin:

1dl kuohukermaa
150g ranskankermaa
400g maustamatonta tuorejuustoa
1 punasipuli
150g kylmäsavuporoa
Mustapippuria
Suolaa

Vatkaa kerma kevyesti vaahdoksi, lisää vaahdon joukkoon ranskankerma ja tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi. Silpu punasipuli ja kylmäsavuporo hyvin pieneksi silpuksi ja lisää moussen joukkoon. Mausta mustapippurilla ja suolalla.


Muutamia luukkuja jäi välistä, kun loppuraskauden väsymys ja joulukiireet ovat vieneet voiton. Mutta katsotaan kuinka viimeisten neljän luukun kanssa käy.

Ihanaa alkavaa jouluviikkoa kaikille!

maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 14Luukku: Hamahelmi lumihiutaleet ja arvonnan voittaja!

Olen tässä äitiyslomalla hurahtanut Pinterestin ihmeelliseen maailman. Ennenkin sieltä toki jotain ideoita hain, mutta koska aikaa itse surffailuun, saatika ideoiden toteuttamiseen ei juuri ollut, homma jäi yleensä unholaan hyvin nopeasti.
Jouluisia kuvia katsellessani törmäsin tällaiseen, valtavan ihanaan ideaan Hama helmistä. Kaikki varmasti tuntevat nuo pienet muovihelmet, joita ainakin meillä lapset rakastavat. Helmistä askarrellaan alustalle kuvio, joka lopuksi sulatetaan silitysraudan kanssa yhteen. Näitä luomuksia on meillä aiemmin käytetty mm. synttärikorttien koristuksina, mutta nyt löytyi ihanan talvinen idea, joka miellyttää myös äidin silmää: Hama-helmi jouluhiutaleet!
Kuva: täältä

Nyt ei muuta kuin valkoisia hama helmiä hamstraamaan ja vikkelät sormet näpertelmään. Meiltä näitä löytyy todennäköisesti tänä vuonna lasten tekeminä ainakin joulukuusesta ja ehkäpä näitä päätyy myös mummojen lahjapakettiin.

Vihdoin hyrräsi täällä myös arpakone, ja arvonnan voitti Riitta! Paljon onnea! Laitan sinulle sähköpostia tuota pikaa.


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 13.luukku: Piparin tuoksua... (ja muistutus arvonnasta)

...sitäkö joulu on?

No ainakin osa sitä. Koti tuoksuu nyt ihanan jouluiselle, kun lasten joulukalenterista löytyi perinteisesti uudet piparimuotit. Meillä on muotteja vaikka kuinka paljon ja silti joka joulu pitää ostaa joku uusi, se vain on jo perinne.

Tänä vuonna löysin Åhlensin jouluosastolta niin söpöt minimuotit, että ne tarttui tällä kertaa matkaan. Muotit ovat kooltaan suurimmillaan noin tulitikkuaskin kokoisia.


Toki piti tehdä myös perinteisemmän kokoisia pipareita tässä näkee siis koko eron perinteisen sydänmuotin ja minipipareiden välillä.


Huomenna jatketaan koristeluiden merkeissä.

Koska viikonloppu ei mennyt ihan alkuperäisen kaavan mukaan on arpajaisvoitto arpomatta ja se jääkin huomiselle myös vielä ehdit siis mukaan kun rullaat joulukalenteria luukun 3 kohdalle! Osallistujia ei ole montaa, joten mahdollisuudet voittoon on loistavat!

lauantai 12. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 12.luukku: Porvoo

Tänäänkin oli meillä reissupäivä ja suuntana tällä kertaa Porvoo. Kävimme Taidetehtaan joulumarkkinoilla ja kävelemässä pitkin vanhan Porvoon kujia ja ihastelemassa pieniä putiikkeja. Ihanaa joulutunnelmaa ja joulumielen nostatusta.
 
 
Taidetehtaaalla oli käsityöläisiä myymässä ihania tuotteitaan.
 
 
 
En raskinut tältä reissulta tuota keinulammasta kotiuttaa, mutta haaveiden hankintalistalle menee ehdottomasti!
 

Taidetehtaalla nähtiin myös perinteikäs tiernapoikien esitys
 
 
Myös vanhankaupungin puodeissa, kahviloissa ja kaduilla oli ihanaa jouluista tunnelmaa.
 

 





 
Ja toki kun Porvoossa käydään, on poikettava myös Brunbergilla ja ostokset on ehdottomasti saatava paperipusseissa, muuten homma ei tunnu oikealta.
 
 


perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulukuun 11.luukku: "Talvinen" Tukholma

Terveiset joulukuisesta Tukholmasta! Lähdimme vielä pikaisesti kurkkaamaan naapurimaan pääkaupungin joulutunnelmaa risteilyn merkeissä.

Sää oli laivamatkoilla kovin tuulinen ja perillä kohteessa samanlainen enemmänkin syksyinen kuin taivinen niin kuin täällä kotosuomessakin. Jotenkin tuolla Tukholman kujilla ja kaduilla oli sitä joulutunnelmaa ainakin enemmän kuin täällä eteläisen suomen pikkukaupungissa, jossa asumme.

Kävimme vanhankaupungin joulutorilla, sekä hiukan keskustan liikkeissä hankkimassa muutamia joululahjoja. Kuvia oli tarkoitus ottaa paljon, mutta jotenkin se vain siinä tohinassa jäi.

Tässä kuitenkin muutamia kuvia Tukholman tunnelmasta.



Nämä vanhankaupungin karkkikauppojen näyteikkunat saa jo veden herähtämään kielelle.



Voi kuinka kaunis vanhankaungin tori olisikaan ollut, jos täällä olisi ollut hiukan lunta. Tuoksut ja kojut herättelivät kyllä joulutunnelmaan.


Samoin kuin nämä vanhankaupungin lelukauppojen ikkunat.


Voisin kulkea näillä vanhankaupungin kujilla ja kaduilla helposti vaikka koko päivän ihailemassa vanhoja taloja ja kauniita yksityiskohtia.

Olemme olleet risteilyillä lukemattomia kertoja, mutta vasta nyt ehdimme osallistua myös komentosiltakäynnille. Hienot oli maisemat kipparin paikalta.



Turvallisesti toi Silja Serenade meidät satamaan, vaikka tuuli ja keikutus oli melkoista.


torstai 10. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 10.luukku: Joulukuun Livbox

Kun tilaa Livboxia, on vähän niin kuin olisi joulu joka kuukausi, aina saa paketin ja vielä kovan sellaisen. Joulukuun ensimmäinen lahja siis saapui Livboxin muodossa Smartpostiin pari päivää sitten. Tämän kuun boxi jakoi vähän omatkin mielipiteet. Toisaalta boxi oli sisällöltään todella runsas ja joukosta löytyi myös luonnonkosmetiikkaa ja jopa se paljon kaivattu meikkituote, mutta toisaalta muutama juttu jäi vähän ihmetyttämäänkin. Vaan mennäänpä boxin kimppuun.

Tällä kertaa boxin väri oli jouluun sopien kauniin punainen. Esittelykortti lupasi hemmottelua talveen.



Ensimmäisenä boxista käteen osui
Palmoliven aroma sensations feel glamorous suihkusaippuan näytekoko.
(ovh 3,29€/250ml)


Näitä nyt aina tarvitaan ja tuoksu on hyvä, se kuinka hemmottelevalta tällaisen markettituotteen (näytekoko) tuntuu on vähän niin ja näin. Tuote lupaa kuoria samalla kuin puhdistaa ja siitä plussaa. Testiin siis menee.

Toisena tuotteena käteen osui
Natusanin 24hour moisture käsivoide
(ovh 3,45€/100ml)
No juu kieltämättä tässä raskausaikana myös kädet ovat kuivuneet ihan toisella tapaa kuin normaalisti ja olen ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti tarvinnut käsirasvaa, joten siinä mielessä osui kyllä sopivasti oikeaan aikaan tämä tuote boxiin. Testailen siis joko itse tai sitten menen jo ostamallani rasvalla ja annan tämän äidilleni, joka on käsirasvojen suurkuluttaja. Tästä oli boxissa täysikokoinen tuote.


Seuraavaksi sain käteeni boxin odotetuimman tuotteen. Jo etukäteen oli luvattu joulukuun boxin sisältävän luonnonkosmetiikka tuotteen. Ja vielä kun tuote sattui olemaan meikkituote, niin mikäs sen mukavampaa.

 Laveran glossy lips huulikiilto
(ovh. 15,20€/6,5ml)
boxissa täysikokoinen tuote.

Huulikiiltoja ei vain koskaan voi olla liikaa ja sävykin (sweet melon) näytti ainakin putkessa mieleiseltä.


Jos edellinen tuote oli se lemppari, niin seuraaa olikin sitten ehkä se isoin pettymys...
Shampoota, taas...
Hilseshampoota, TAAS!!!
(siis mitä ihmettä)

Cutrin Bio+ clear shampoo
(ovh. 14,90€/200ml)
Boxissa näytekoko.

En tiedä mitä muuta tästä sanoa. En onneksi itse kärsi hilseestä ja toiseksi shampoota on ollut nyt käytännössä joka boxissa (ja jopa hilseshampoota siis myös marraskuun boxissa). Cutrin hiustenhoitomerkkinä on sellainen mitä mielelläni käytän, mutta joku muu kuin hilseshampoo olisi ollut mukavampi.


Myös seuraava tuote aiheutti hämmennystä itsessäni. Avéne on merkkinä oikeinkin kiva lisä boxiin, mutta se että tällaiselle 31v. boxin tilaajalle lähetetään Anti age- tuote, joka on tarkoitettu 55+ iholle? Juu kyllähän tässä jo jokunen ryppy on kertynyt, mutta silti! Ehkä tämän otan reissurasvaksi kuitenkin, tuskin siitä tämän pikkiriikkisen näytekoon verran käytettynä haittaakaan on, tai sitten tämäkin menee äidilleni. Osa oli saanut boxissa tämän tilalla 100ml Avénen miselliveden ja olen kyllä vähän kateellinen, että arpaonni osui itselleni näin.

Avéne Sérénage unifying cream päivävoide SPF20
(ovh n.35€/40ml)
boxissa näytekoko.


Boxista löytyi lokakuun tapaan taasen valkaiseva hammastahna. Pääsee käyttöön. Kuten jo aiemminkin olen todennut, näiden markettitahnojen valkaisutehoon en kovasti usko, mutta koska tuotteesta löytyy pakolliset hampaita hoitavat ominaisuudet pääsee tämäkin käyttöön.

Colgate MaxWhite One hammastahna
(Ovh. 3,29€/75ml)
Boxissa täysikokoinen tuote


Bonustuotteina boxissa joulun kunniaksi oli iberon hiustuote, minun boxissa tällainen hiusvalkki, joka meillä on ollut hankintalistalla tytön toiveesta. Harmi vain, että väri meille blondeille oli väärä.


Toisena bonustuotteena boxissa tuote Cocovilta. Raakasuklaata nam! Ja kahvinmakuisenakin tämä oli ihan hyvää. Minttu näistä oma lempparini.

Lisäksi pitkäaikaiset tilaajat saivat lahjaksi hauskan meikkipussin (yksi omista suosikkituotteistani) jonka sisältä löytyi Philosophyn näytekokoisia tuotteita kolme. Philosophyn tuotteisiin olen saanut boxin kautta näytekokojen merkeissä tutustua ja tuotteet ovat vaikuttaneet lupaavilta, joskin kertakäyttöisten näytekokojen jälkeen todellisesta tehosta on vaikea saada kokonaiskuvaa. Mutta kyllä minä näillä taas yhden hemmotteluillan itselleni joku ilta järjestän.



Ja sitten vielä kimppakuva boxista



keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 9. luukku: Vielä kerran virkkausta

Lupaan, että tämä on viimeinen virkkausaiheinen luukku tämän vuoden joulukalenterissa. Halusin kuitenkin vielä jakaa kanssanne kuvat aikaansaannoksesta, jonka pajuruudukoilla sain aikaiseksi, eli tällainen peitto siitä nyt sitten vauvalle tuli.


Yhdistin ruudut toisiinsa neulaa ja lankaa käyttämällä, vaikka harkitsin myös ruutujen kiinnittämistä toisiinsa virkaten. Ja peiton reunaan virkkasin aaltoreunan. Toivottavasti vauvan kelpaa tämän alla kauneusuniaan ottaa.
 

 
Ja kun tuo peitto oli sen verran aikaa vievä työ, piti sen perään tehdä vähän nopeampi juttu, eli sisarusten vaatimuksesta myös vauvalle piti virkata omat converset.
 
 
Seuraavaksi pitäisi virkata tai kutoa vauvalle vielä toukkapussi, mutta se jääköön kalenterin ulkopuolelle. Vielä en ole päättänyt edes kummalla tekniikalla sen teen ja langatkin pitäisi ensin valita.


tiistai 8. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 8. luukku: Finlandia

 
 
Johan Julius Christian "Jean" Sibelius, tänään 150v.
8.12.1865-20.9.1957
 
Sen kunniaksi oli lasten koulu järjestänyt upean Sibelius aiheisen joulujuhlan ja blogin luukusta paljastuu itselleni kylmät väreet nostattava Waltteri Torikan esitys linnanjuhlien jatkoilta Sibeliuksen Finlandiasta.
 
 
(Video ei vielä löytynyt bloggerin YouTube haulla, joten)

maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulukuun 7.luukku: Rocky road namuset

Olen tämän ohjeen jakanut blogissa joskus aiemminkin, mutta se nousi nyt itselle uudelleen ajankohtaiseksi, kun mietittiin lasten kanssa, että mitä tehtäisiin opettajille joulumuistamisiksi. Ajattelinpa siis nostaa sen muistutukseksi myös tänne uudelleen, josko joku vaikka samojen mietintöjen äärellä on.

Tässäpä siis nopea ja hyvä ohje, itsetehtyihin suklaaherkkuihin, joiden valmistukseen lastenkin on helppo osallistua.



Makeata viikonalkua kaikille!

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 6.luukku: Hyvää itsenäisyyspäivää!

Onnea Suomi 98v.

Tähänhän pitäisi liittää joku sinivalkoinen kuva, mutta tällä kertaa mennään kuvalla lastenhuoneesta, joka sai perinteisesti jouluntuojaksi pikkujoulukuusen. Varsinaisesta kuusesta poiketen helppouden ja pitkäikäisyyden vuoksi pikkujoulukuusi on valkoinen ja muovinen. Oikean aidon kuusen aika on sitten myöhemmin.


Ja lasten toiveesta ikkunakin sai perinteisesti jo omilta lapsuusvuosilta säilyneen enkelin ikkunaaan.


Pikkujoulujen kunniaksi meillä tuoksui tänään riisipuuro ja jälkiruuaksi tehtiin, mitäpä muuta kuin joulutorttuja.

Nyt itsenäisyyspäivän vastaanottoa tv:stä ja kuumaa glögiä. Takana mukava viikonloppu ja uuteen viikkoon lähdetään hyvillä mielin.

Joulukalenterin 5. luukku

Eilen sitten jäikin jo luukku avaamatta, mutta minulla on hyvä syy. Avataan siis eilisen luukku vielä tänään. Eilisen suunnitelmat meni koko päivän osalta ihan uusiksi, sillä minut yllätettiin vauvakutsujen merkeissä. Ihana brunssi, ystäviä ja leppoisaa yhdessäoloa ja tietysti vähän vauvahöpinöitä ja arvailuja. En olisi kyllä ikinä uskonmut, että näin iltatähden ollessa kysessä vielä jaksavat mulle moiset järjestää.


Ei se päämäärä vaan elämän mittainen matka, yhdessä perheen ja ystävien, niiden elämän rakkaimpien ihmisten kanssa ,arjen ja  juhlan hetkistä onnenmurusien löytäminen ja sydämeen tallettaminen. Siinä avain onneen!

Tänään avataan toki blogissa vielä itsenäisyyspäivänkin luukku.