torstai 30. joulukuuta 2010

Joulu meni jo...

Niin tiedetään, ohi se on jo, mutta siltikin ajattelin laittaa joitakin jouluisia kuvia kodistamme tänne nähtäväksi. Tämän joulun alla, sattuneesta syystä, pääpaino kodin laitossa oli muuttolaatikoiden purku ja tavaroiden saatto oikeille paikoille. Sen vuoksi joulua ei kauheasti ehditty laittaa, mutta jotain pientä kuitenkin. Tästä syystä myös joulu vietettiin suosiolla isovanhempien hoivissa

Tämä koko blogi tuntuu nyt olevan hiukan murrosvaiheessa, enkä oikein tiedä mitä sille pitäisi tehdä. Raksaamiset kun alkaa olla suurimmaksi osaksi raksattu, ja nyt pitäisi päättää jatkaakko sisustus ja muita löpinöitä täällä, aloittaa uusi blogi, vaiko lopettaa kokonaan... no katsotaan...

Tässä nyt kuitenkin niitä kuvia :)












Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2011 kaikille!

perjantai 17. joulukuuta 2010

Hei hei, me muutetaan!!

Näin siis pääsi käymään, että muuttolupa tuli eilen ja nyt alkaa olla jo täystohina päällä :) Eilen jo vietiin pari peräkärryllistä tavaraa uuteen KOTIIN (ei raksalle, ihanaa!) ja tänään jatkuu roudaus. Huomenna saadaan sitten kuorma-auto muuttoavuksia ja pian siis asutaan omassa kodissa. Koti on lähestulkoon valmis, ainoastaan pari peitelevyä puuttuu keittiöstä, wc:n seinäkaappi on kiinnittämättä ja keskuspölynimurin letkukela asentamatta, eli ei paljoa puutu :)

Mutta tässäpä kuvia :)



Blogia päivitellään lähiaikoina sen mukaan, miten nettiyhteydet toimivat ja aika antaa myöden, mutta asiaan palataan ennemmin tai myöhemmin :)

Mutta nyt tää lähtee pakkaamaan!

lauantai 4. joulukuuta 2010

Nonniin taas on päivässä tapahtunut paljon, makuuhuoneet, vaatehuone ja wc ovat saaneet listansa, koko kodissa on väliovet paikallaan, saunassa on katto valokuitu "tähtineen", ja yhtä lukuunottamatta kaikissa vaatekaapeissa on sisusteet paikallaan. Myös hormi on asennettu ja huomenna saa pistää ensimmäiset risut palamaan :) Eilen saatiin loput kodarin kaapit seinään ja saunan seinäpaneelit käsiteltyä. Huomenna jatketaan saunan parissa ja listoitus jatkuu. Voi että kun siellä alkaa jo näyttää valmiilta paikka paikoin. Kameraa en tietenkään taaskaan muistanut ottaa mukaan, mutta josko huomenna.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Muuttotarkastus varattu

VOI JEE JA APUA :) 16 päivä se sitten olisi. Vajaa 2vko:a aikaa ja siihen mennessä yritetään saada koti valmiiksi. Ei muuta tällä erää.

Loppurutistus

Nyt tulee taas päivitystä ilman kuvia. Loppurutistus on nyt virallisesti alkanut :) Siitä kertoo unettomat yöt ja päivien laskeminen. Viimepäivät ovat kuluneet vaatekaappien kasauksen parissa, myös saunapaneelit on vihdoin saatu kaikki raksalle, ja niiden saunasuojaus on alkanut. Viikonloppuna olisi tarkoitus aloittaa saunan katon paneloinnilla, ja pitkä viikonloppu jatkunee saunan seinien paneloinnilla. Omista töistä raksalla on "enää" tekemättä siis sauna, keittiön ja olohuoneen laminaatit, muutaman yläkaapin kiinnittäminen kodariin ja vessaan, keittiön matalan seinän viimeistely ja lisäksi tietysti lukematon määrä kaikkea pientä säätöä.
Hormi asennetaan huomenna ja peltimies tulee tiistaina pellittämään hormin. Sitten pääsee virittämään takkaan tulta. Sähkärin ja iv miehen pitäisi tulla ensi viikolla tekemään työnsä loppuun, ja putkari tulee sitten näiden jälkeen loppuviikosta tai seuraavan viikon alussa. Listoitus ja väliovien asennus teetetään alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen ulkopuolisilla ajan säästämiseksi.
Mukavaa viikonloppua kaikille.