perjantai 3. joulukuuta 2010

Loppurutistus

Nyt tulee taas päivitystä ilman kuvia. Loppurutistus on nyt virallisesti alkanut :) Siitä kertoo unettomat yöt ja päivien laskeminen. Viimepäivät ovat kuluneet vaatekaappien kasauksen parissa, myös saunapaneelit on vihdoin saatu kaikki raksalle, ja niiden saunasuojaus on alkanut. Viikonloppuna olisi tarkoitus aloittaa saunan katon paneloinnilla, ja pitkä viikonloppu jatkunee saunan seinien paneloinnilla. Omista töistä raksalla on "enää" tekemättä siis sauna, keittiön ja olohuoneen laminaatit, muutaman yläkaapin kiinnittäminen kodariin ja vessaan, keittiön matalan seinän viimeistely ja lisäksi tietysti lukematon määrä kaikkea pientä säätöä.
Hormi asennetaan huomenna ja peltimies tulee tiistaina pellittämään hormin. Sitten pääsee virittämään takkaan tulta. Sähkärin ja iv miehen pitäisi tulla ensi viikolla tekemään työnsä loppuun, ja putkari tulee sitten näiden jälkeen loppuviikosta tai seuraavan viikon alussa. Listoitus ja väliovien asennus teetetään alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen ulkopuolisilla ajan säästämiseksi.
Mukavaa viikonloppua kaikille.

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta. Meillä melkein samanalainen tilanne. Muuttotarkastu varattiin jo ensi viikon perjantaille ja muutetaan sitten heti viikonloppuna. Saunaa ei ehditä saada vielä käyttövalmiiksi, mutta jospa jouluksi.
    Tsemppiä kovasti!
    Taria

    VastaaPoista
  2. täältä naapurista "rutistus" jaksamista!

    VastaaPoista
  3. Taria: meillä muuttotarkastus ja muutto n. Viikoa myöhemmin ja haaveissa saada saunakin valmiiksi. kyllähän se joulusaunaan pitää päästä :) tsemppiä teillekkin loppurutistukseen ja muuttoon.

    Eija: Kiitos <3

    VastaaPoista