Mukavaa uutta viikkoa kaikille, toivottavasti aurinko hellii meitä!
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Kone hajos .
Mukavaa uutta viikkoa kaikille, toivottavasti aurinko hellii meitä!
sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Pullan tuoksuinen äiti?
No yrittänyttä ei laiteta ajatuksen saattelemana suunnittelin taas kerran olevani se pullantuoksuinen äiti. Kaivoin esiin vanhan kotitaloustuntien oppikirjani ja sen kellastuneilta sivuilta pikkupulla reseptin. Köksäkirjan ohjeillahan ei voi epäonnistua vai kuinka?
No kohoamisen jälkeen vaikutti lupaavalta
Itseasiassa niin lupaavalta, että uskaltauduin vähän soveltamaan ja teimme vanilija korvapuustien lisäksi myös vanilijakreemipullia, eli ns. dallaspullia. Ja IHME kyllä lopputulos oli sellainen, että niitä voi jopa syödä.
Ja tällaisena pakkaspäivänä kera kuuman kaakaon tietenkin :)
Mukavaa uutta alkavaa viikkoa kaikille!
maanantai 30. tammikuuta 2012
Mitä tekisin toisin
Itse taloon muutoksia tekisin lähinnä kodinhoitohuoneeseen, joka saisi olla hiukan isompi. Koska meillä ei ole ennen ollut kodinhoitohuonetta ei meillä ollut myöskään käsitystä minkä kokoinen tuon tulisi olla. Ja vaikka tuokin kodinhoitohuone on siihen tottumattomalle luksusta, tekisin siitä tällä tiedolla hiukan isomman, jolloin säilytystilaa saisi sinne enemmän ja pyykkihuollolle jäisi kunnolla tilaa.
Myös eteinen, vaikka se kohtuu tilava onkin, voisi nyt pikkulapsi aikana olla hiukan tilavampi. Toki se meillä tahtoo olla myös erinäisten irtotavaroiden säilytyspaikka, ja ne sieltä pois siivoten tilaa saisi sinne nytkin enemmän. Ja toisiko ne lisäneliöt sitten tilaa sinne oikeasti enemmän, vai vain enemmän irtotavaraa!?
Ja nyt kun aika on kullannut muistot kahdessa kerroksessa asumisesta, olen alkanut ajatella, että ehkä se yläkertavaraus olisi sittenkin ollut ihan hyvä juttu. En uskonut, sitä kahdenkerroksen elämää kaipaavani, mutta nyt kun ajattelen aikaa, jolloin lapset ovat sen verta isoja, että yökyläkavereita alkaa käymään, olisi lapsille "oma kerros" paikallaan. Ja sinne olisi mahdollista rakentaa myös se yksi ylimääräinen huone, jota salaa kaipaan. Vaikka pohjamme antaisi myöden vielä yhden makuuhuoneen rakentamiseen, tuntuu ajatus tuosta isosta ja avarasta olohuoneesta luopumisesta nyt aika tylsältä.
Pintamateriaaleihin ja värimaailmaan olen oikeinkin tyytyväinen. Ruututapetin uupuminen toki vähän harmittaa ;) mutta sen kanssa pystyn elämään! Ja nyt jos valkkaisin tulisi keittiön työtasosta erilainen, mutta muuten en ihan heti lähtisi mitään muuttamaan.
Ja vielä on yksi asia jonka tekisin toisin, vaikka muutimme käytännössä valmiiseen kotiin, niin muutama asia oli viimeistelyä vaille valmis; vaatehuoneesta puuttui säilytysjärjestelmä ja wc:stä seinäkaappi, ja puuttuu muuten edelleen, joten ne olisi laittanut kuntoon ennen muuttoa.
Mites muut rakentajat? Onko kodissanne asuessa tullut ajatuksia, että jotain olisi pitänyt tehdä toisin? Itse asiassa voisin heittää haasteen kehiin, tarinoitanne olisi aiheesta mukava lueskella, vaikkapa blogipostauksen muodossa. Toki kommenttilootaankin saa vastauksia jättää
perjantai 27. tammikuuta 2012
Josko jotain
tiistai 24. tammikuuta 2012
Hiljaiseloa
Sähköpostejakin on tullut, niihinkin on vastaaminen kestänyt, koska en ole blogissa tai blogin sähköpostissa taas edes käynyt aikoihin. Lupaan korjata tilanteen.
Josko tästä kevään lähestyessä löytyisi taas uusi innostunut blogikirjoituksillekin :)
Kuulumisiin!
keskiviikko 16. helmikuuta 2011
Tuunailua kehyksistä
No tällainen muistitaulu. Tähän saa neidin taideteokset ja tärkeät jutut näppärästi kiinni, ilman että tarvitsee rei´ittää seinää tai liimailla sinitarraa. Taustana on ylijäämäpala keittiökalusteiden takaseinästä, mitähän se materiaali olisi, hmm. olisiko se jotakin puukuitulevyä tms. varmasti vahva pahvikin käy ja päälle pari kerrosta vanulevyä ja päälimmäiseksi jokin kaunis kangas. Koko komeus kiinni niittipyssyllä ja siinäpä se, raamit vaihtuvaan taidenäyttelyyn ovat kunnossa.
maanantai 14. helmikuuta 2011
Ystävänpäivänä
Ystävänpäiväksi askartelimme tyttären kanssa kortteja.