Sivut

perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulukuun 11.luukku: "Talvinen" Tukholma

Terveiset joulukuisesta Tukholmasta! Lähdimme vielä pikaisesti kurkkaamaan naapurimaan pääkaupungin joulutunnelmaa risteilyn merkeissä.

Sää oli laivamatkoilla kovin tuulinen ja perillä kohteessa samanlainen enemmänkin syksyinen kuin taivinen niin kuin täällä kotosuomessakin. Jotenkin tuolla Tukholman kujilla ja kaduilla oli sitä joulutunnelmaa ainakin enemmän kuin täällä eteläisen suomen pikkukaupungissa, jossa asumme.

Kävimme vanhankaupungin joulutorilla, sekä hiukan keskustan liikkeissä hankkimassa muutamia joululahjoja. Kuvia oli tarkoitus ottaa paljon, mutta jotenkin se vain siinä tohinassa jäi.

Tässä kuitenkin muutamia kuvia Tukholman tunnelmasta.



Nämä vanhankaupungin karkkikauppojen näyteikkunat saa jo veden herähtämään kielelle.



Voi kuinka kaunis vanhankaungin tori olisikaan ollut, jos täällä olisi ollut hiukan lunta. Tuoksut ja kojut herättelivät kyllä joulutunnelmaan.


Samoin kuin nämä vanhankaupungin lelukauppojen ikkunat.


Voisin kulkea näillä vanhankaupungin kujilla ja kaduilla helposti vaikka koko päivän ihailemassa vanhoja taloja ja kauniita yksityiskohtia.

Olemme olleet risteilyillä lukemattomia kertoja, mutta vasta nyt ehdimme osallistua myös komentosiltakäynnille. Hienot oli maisemat kipparin paikalta.



Turvallisesti toi Silja Serenade meidät satamaan, vaikka tuuli ja keikutus oli melkoista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti