sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Pullan tuoksuinen äiti?

Pakkaset jatkuu. Sisäpäivän kunniaksi ajattelimme tyttären kanssa leipoa pullaa. Noh ainut ongelma tässä on se, että en osaa leipoa pullaa... ne ei onnistu ikinä. En tiedä mikä aina menee vikaan. No ensimäisellä kerralla kun vuosia sitten leivoin itse pullaa tajusin taikinan teon jälkeen, että minulla ei ollut enää jäljellä munia voitelunn, eikä myöskään raesokeria. No niistäpä tuli sämpylän näköisiä niistä pullista. Ne ovat kuitenkin ehkä onnistunein tekeleeni ikinä. Sen jälkeisillä erillä olisi ollut enemmän käyttöä savikiekkojen korvikkeina ammunnassa kuin kahvipöydän herkkuina. Viime aikoina olenkin suosiolla tyytynyt kaupan pakastearkun antimiin, tai ihanan naapurini tuomiin herkullisiin pulliin.

No yrittänyttä ei laiteta ajatuksen saattelemana suunnittelin taas kerran olevani se pullantuoksuinen äiti. Kaivoin esiin vanhan kotitaloustuntien oppikirjani ja sen kellastuneilta sivuilta pikkupulla reseptin. Köksäkirjan ohjeillahan ei voi epäonnistua vai kuinka?

No kohoamisen jälkeen vaikutti lupaavalta



Itseasiassa niin lupaavalta, että uskaltauduin vähän soveltamaan ja teimme vanilija korvapuustien lisäksi myös vanilijakreemipullia, eli ns. dallaspullia. Ja IHME kyllä lopputulos oli sellainen, että niitä voi jopa syödä.


Ja tällaisena pakkaspäivänä kera kuuman kaakaon tietenkin :)

Mukavaa uutta alkavaa viikkoa kaikille!

9 kommenttia:

  1. Nam! Onpa herkullisen näkösiä !
    Mullakin oli aikoinaan samanmoisia ongelmia, mutta päättäväinen harjoittelu on korjannu tilanteen ;D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Riitta! Tosin miksikään mestariksi en lähde itseäni tässä asiassa tituleeraamaan, mutta voitonriemu oli suuri, kun pullat edes näyttävät pullilta :)

    VastaaPoista
  3. Nami! En olekkaan koskaan dallaspullia tehnyt...Maistuis kyllä täälläkin : D

    VastaaPoista
  4. Nyt vaan kaikkille uunit kuumiksi ja pullanpyöritykseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beautiful BLOG!!!

      Lots of LOVE from switzerland
      Jacqueline ♡

      http://jacquelineswhitehome.blogspot.com/

      Poista
    2. Thanks Jacqueline. I will come to visit to your blog too :)

      Poista
  5. Käyhän osallistumassa arvontaani :)

    VastaaPoista